Korhonen: Hallituksella vanhentunut arvio työllisyydestä

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen epäilee, että hallitus ja työministeri Tarja Cronberg (vihr.) eivät työttömyysarvioissaan ole nyt taantuman kynnyksellä tilanteen tasalla.

Korhosen mielestä hallituksen pitäisi leikkausten sijasta tehdä lisäpanostuksia työllisyyden hoitoon. Hän viittaa tiedotteessaan siihen, että hallituksen kehyspäätöksen mukaisesti työllisyysmäärärahoja vähennetään seuraavien neljän vuoden aikana sadalla miljoonalla eurolla. Vähennystä on perusteltu työttömien määrän pienentymisellä.

Korhosen mukaan tänä vuonna työllisyysmäärärahat ovat jo monin paikoin loppuneet. Hallitus ei korjannut asiaa lisäbudjetissakaan, kun "työministeri vain nöyrästi pysyi vanhentuneiden työllisyyslinjauksien takana".

Korhonen vaati myös työntekijöiden irtisanomissuojan parantamista ja kunnollista erorahaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.