Korkeakoulujen täytyy jyvittää paikkoja ensikertalaisille

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen pitää ensi vuodesta alkaen varata osa opiskelupaikoista ensikertalaisille eli niille, joilla ei vielä ole korkeakoulututkintoa tai opiskeluoikeutta.  

Muutosta on perusteltu sillä, että yhä useampi saisi mahdollisuuden suorittaa tutkinnon. Muutosta on myös kritisoitu, koska alan vaihtamisesta tulee entistä hankalampaa.  

Ensikertalaisten kiintiössä voivat hakea myös ne opiskelijat, jotka ovat saaneet opiskelupaikan ennen vuotta 2014, paitsi, jos he ovat saaneet tutkintonsa valmiiksi.   

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.