Korkeasaaren visenttilehmät saivat sonnin Tallinnasta

Korkeasaaren visenttilaumaan on liittynyt 3,5-vuotias sonni.

Tallinnan eläintarhasta saapunut visenttisonni on vielä nuori, mutta se painaa jo noin 800 kiloa. Täysikasvuisena sonni voi painaa yli tuhat kiloa.

Eläin matkusti Suomenlahden yli eläinkuljetusautossa matkustajalaivan illan viimeisellä vuorolla. Ihmismatkustajille ei kerrottu ylimääräisestä kyytiläisestä.

– Eläinten kuljettamisessa on aina haasteita matkassa. Sään pitää olla suotuisa, ja viime kädessä päätöksen tekee laivan kapteeni, kertoo eläintarhan kuraattori Nina Trontti.

Sonni vietti pari päivää omassa tarhassaan ennen laumaan tutustumista.

– Uusia kumppaneita haisteltiin uteliaasti puolin ja toisin, Korkeasaaresta kerrotaan.

Trontin mukaan sonnin saapuminen on rauhoittanut lehmälaumaa. Visenttivasikoita voidaan odotella aikaisintaan yhdeksän kuukauden kuluttua.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.