Korvaushakemus unohtui Valtiokonttoriin puoleksitoista vuodeksi

Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio on antanut Valtiokonttorin lakimiehelle huomautuksen siitä, että tämä oli ratkaissut sotilastapaturmaa koskevan korvaushakemuksen ennen kuin hankki asiasta lääkärinlausunnon.

Lisäksi hakemuksen käsittely kesti kohtuuttoman pitkään eli puolisentoista vuotta normaalin noin 40 päivän sijasta.

Oikeusasiamies arvioi, että asia oli yksinkertaisesti unohtunut muiden joukkoon. Hänen mukaansa lakimies syyllistyi näin huolimattomuuteen hakemuksen käsittelyssä.

Paunio korosti samalla, että Valtiokonttori on vastuussa korvaushakemusten käsittelystä ja tätä varten tarvittaisiin toimiva asianhallintajärjestelmä. Järjestelmästä pitäisi käydä helposti ilmi, jos jonkin asian käsittely alkaa viipyä.

Huomautukseen johtaneessa tapauksessa Valtiokonttori myönsi lakimiehen poikenneen lain vaatimuksista, kun hän hankki asiantuntijalääkärin lausunnon vasta ratkaisun tekemisen jälkeen. Menettelyn arveltiin johtuneen siitä, että hakemuksen käsittely oli silloin jo viipynyt pitkään ja hakija oli kannellut viivästyksestä oikeusasiamiehelle. Viipymistä taas selitettiin lakimiehen suurella työtaakalla.

Paunion mielestä edes hakemusten suuri määrä ei voi selittää näin suurta viipymistä. Hän pitää myös selvänä, että asiantuntijalääkärin lausunto on hankittava ennen korvausasioiden käsittelyä.

Päätöksessä käsiteltiin lääketieteellisiä seikkoja, mikä lain mukaan edellyttää laillistetun lääkärin tekemää lääketieteellistä arviota.

Huomautuksen saanut lakimies sanoi pitäneensä tapausta niin selvänä, ettei hän katsonut aiheelliseksi pyytää lääkärinlausuntoa. Kertomansa mukaan hän halusi silti varmistaa, että diagnoosi oli oikea eikä kyseinen sairaus oikeuttanut sotilastapaturmalain mukaiseen korvaukseen.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.