Koskinen ei halua äänestystä lisäydinvoimasta

Oikeusministeri Johannes Koskinen ei innostu ajatuksesta, että uudesta ydinvoimalasta järjestettäisiin neuvoa-antava kansanäänestys.

Eduskunta on illalla keskustellut kolmesta kansanäänestystä esittävästä lakialoitteesta. Hankkeilla on vain hatarat toteutumismahdollisuudet, sillä eri kyselyjen mukaan selvä enemmistö kansanedustajista vastustaa kansanäänestyksen järjestämistä.

Koskinen sanoo, että kansanäänestys uuden ydinvoimalan rakentamisesta ei olisi järkevää tulkintavaikeuksien vuoksi.

Eduskunnassa on tehty kaksi aloitetta neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä ja niissä on yhteensä lähes 50 allekirjoittajaa. Lisäksi vihreät ovat tehneet aloitteen, että Suomessa voitaisiin järjestää myös sitovia kansanäänestyksiä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.