Koskinen mukaan SDP:n puheenjohtajakilpaan

Koskinen perusteli päätöstään avoimen ja kansanvaltaisen puheenjohtajakilvan edistämisellä ja linjakeskustelun elävöittämisellä.

Oikeusministeri Johannes Koskinen, 50, lähtee tavoittelemaan SDP:n puheenjohtajuutta Jyväskylän puoluekokouksessa. Tänään ehdokkuudestaan ilmoittanut Koskinen perusteli päätöstään avoimen ja kansanvaltaisen puheenjohtajakilvan edistämisellä ja linjakeskustelun elävöittämisellä.

SDP:n puheenjohtajakilpaan neljäntenä ehdokkaana ilmoittautunut Koskinen korosti tiedotustilaisuudessaan muun muassa hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen tehokkaampaa tuottamista ja sosiaaliturvan tarkempaa kohdentamista köyhyyden voittamiseksi. Hän arvioi myös, että Eurooppa-politiikka voisi olla nykyistä aloitteellisempaa niin puolueen kuin maan hallituksenkin tasolla.

Hämeenlinnalaisministeri huomautti, että SDP:n työlistalle kuuluu koko maan kehittäminen. Myöskään puheenjohtajuutta ei voi hänen mielestään jättää vain helsinkiläisehdokkaiden kiistakapulaksi.

Koskinen sanoi panneensa merkille, että puheenjohtajakysymyksen ympärillä on ollut "vanhan ajan junttameininkiä" ja haluavansa puhtaalta pöydältä lähtevän ja avoimen puheenjohtajakisan. Hän ei lähtenyt täsmentämään, mitä tahoa tarkoitti junttakommentillaan, joka viittaa kilvan ennakkosuosikin Eero Heinäluoman tukijoukkoihin päin.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 18.03.2005)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.