Kosovon pakolaiset kohti kotia

Suuri joukko Suomeen saapuneita Kosovon pakolaisia on lähtenyt aamulla takaisin kotimaahansa. 120 pakolaista lähti paluulennolle tänä aamuna Helsinki-Vantaan lentoasemalta.

Pakolaiset palaavat Kosovoon ristiriitaisin tuntein. Toisille kotiinpaluu on pitkään mielessä siintänyt haave, toisten mielestä Kosovossa ei ole vielä turvallista. Kansainvälisten pakolaisjärjestöjen mukaan kosovolaisten halukkuus palata kotiinsa on kuitenkin kasvanut viime aikoina.

Suomeen saapuneista reilusta tuhannesta Kosovon pakolaisesta noin 450 on palannut kotiseudulleen jo aikaisemmin.

Myös Puolan romanit kotimatkalle

Rajamuodollisuuksien jälkeen Puolan romanit pääsivät kotimatkalle

Myös kymmenen tänä vuonna Suomeen saapunutta Puolan romania saatettiin paluumatkalle Turun satamasta viime yönä. Puolaan palaaville ei myönnetty turvapaikkaa eivätkä he ole valittaneet päätöksestä.
Normaalisti päätökseen annetaan vastine tai valitetaan ja käynnistetään jopa vuosia kestävä muutoksenhakuprosessi.

Suomeen on tänä vuonna tullut noin 880 turvapaikkaa hakenutta romania Puolasta, Slovakiasta ja Tsekistä. Arviolta puolet palaa vapaaehtoisesti tai kielteisen tai perusteettoman turvapaikkahakemuspäätöksen jälkeen kotimaahansa aloittamatta jopa vuosia kestävää valitusmenettelyä.

Viime yönä kotimatkalle lähtenyt ryhmä oli Suomessa neljä kuukautta eivätkä he antaneet vastinetta turvapaikkapäätökseen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.