Kotihoitaja paljastaa: Vanhukset heitteillä - sairaala kotiutti ilman ruokaa ja lääkkeitä

Kotihoito on tällä hetkellä niin kuuma peruna, että MTV Uutisten saamien tietojen mukaan useita kotihoidon todellisesta tilanteesta tietäviä työntekijöitä on suoranaisesti kielletty puhumasta tiedotusvälineille tai antamasta tietoja.

Tämän vuoksi kotihoidossa olevien vanhusten kohtaloista kertovasta kotihoitaja "Sannasta" ei käytetä hänen oikeata nimeään.

Näin Sanna kertoo:

Tapaus 1: Neljä päivää ilman lääkkeitä - ei osannut käyttää puhelinta

Sannan mukaan 75-vuotias vanhus kaatui ja katkaisi ranteensa. 

– Hänet lähetettiin sairaalaan. Ranne kipsattiin, mutta ilmoitus vanhuksen kotiuttamisesta jäi tekemättä kotihoitoon.

– Hänet lähetettiin taksilla kotiin torstaina ja tiistaina omainen meni hoitamaan vanhuksen kissaa tämän kotiin.  Omainen oli järkyttynyt, kun huomasi että vanhus oli palautettu kotiin. Onneksi jääkaapissa oli ollut ruokaa, jota vanhus oli syönyt.

Sannan mukaan oli uskomaton tuuri, että mitään pahempaa ei sattunut.

– Kyseessä on muistisairas potilas, joka oli onnellinen, kun pääsi kotiin. Hän ei ollut saanut elintärkeitä lääkkeitään neljään päivään eikä hän ei muistisairautensa vuoksi osannut myöskään käyttää enää puhelinta, kertoo järkyttynyt Sanna.

Tapaus 2: Syöpäpotilas kotiin - kuoli muutamassa päivässä

Sanna kertoo, että syöpäpotilas laitettiin kotiin perjantai-iltana.

– Vanhus oli sairaalaan lähtiessä siinä kunnossa, että hän tarvitsi kaksi avustajaa ja rollaattorin, että pääsi wc:hen. Loppuviikosta sairaalasta soitettiin minulle iltavuoroon, että hänet palautetaan kotiin, koska sairaalassa ei ole tilaa.

Sanna kyseli ihmeissään, mistä vanhus saa viikonloppuna ruokaa ja laitatteko mukaan taas rollaattorin.

– Pyysin, että laittakaa sairaalasta ruokaa, sillä jääkaappi on tyhjä ja ateriapalvelu on peruttu. Sairaalasta todetiin, että ei heilläkään ole ylimääräistä ruokaa. Kyselin, että pitääkö minun omasta pussistani ostaa viikonlopun ruuat ? Entä annatteko rollattorin mukaan? vastaus oli tyly ei molempiin kysymyksiini.

Sairaalan mukaan lääkäri on allekirjoittanut kotiuttamislapun ja he eivät voi pitää vanhusta enää sairaalassa, kun ei ole tilaakaan.

– Niinpä minä kävin sitten ruokakaupassa omalla rahallani. Maanantaina potilas lähetettiin sairaalaan takaisin kunnon huonontumisen takia ja hän menehtyi parin päivän kuluttua.

Tapaus 3:  Vanhus kotiin jouluksi - mukaan kaksi jogurttia

Sanna kertoo 98-vuotiaasta mummosta, joka oli viety sekavuuden ja yleistilan laskun vuoksi sairaalaan.

– Jouluaattona sain soiton, että mummo kotiutetaankin. Kerroin, että ei onnistu, koska ruuat on peruttu.  

Sanna sanoo yrittäneensä vedota inhimillisyyteen.

– Mummolla ei ole edes rahaa kotona: Antakaa muutama ruoka-annos mukaan on sentään joulu? pyytelin sairaalaa. Mutta sairaalan vastaus oli tyly: emme voi antaa, ruoka-annokset ovat maksullisia.  Mummon mukaan oli sitten laitettu koko jouluksi kaksi jogurttipurkkia eikä mitään muuta, kauhistelee Sanna.

Sanna sanoo käyneensä taas hakemassa ruokaa omalla rahallaan.

– Kaiken lisäksi taksilla kotiin laitettu mummo oli rahaton, mikä näkyi hänen papereistaan. Sairaala ei ollut muistanut, antaa hänelle taksiseteliäkään. Niinpä mummo yritti käydä hakemassa rahaa sukulaiseltaan, mutta sukulainen ei ollut kotona. Ei siinä auttanut kuin maksaa taas omasta pussista taksikin.

Sairaala on myöntänyt virheet - syy kiire

Sannan mukaan sairaalaan on tehty näissäkin tapauksissa virheilmoitus.

–Kyllä ne myöntää virheet ja usein syy on kiire. Ne käsitellään osastokokouksessa, mutta siihen se jää.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.