Kotimaa24: Piispa Askola puolustaa lääkkeitä ja karismaattisuutta

Helsingin piispa Irja Askola ei aio tuomita maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaran puheita Ylen MOT-ohjelman perusteella.

Askola kertoo Kotimaa24:nhaastattelussa, ettei Jalovaaraa saa demonisoida hänen demonipuheistaan. Hän haluaa keskustella ensin Jalovaaran kanssa joko itse tai Kallion kirkkoherran Teemu Laajasalon välityksellä, ennen kuin antaa ohjeistuksen siitä, millaisia tapahtumia seurakuntien tiloissa voi järjestää.

MOT kertoi muun muassa Kallion kirkon tapahtumasta, jossa Jalovaaralta olisi hakenut apua satakunta "riivattua "ihmistä.

Askola sanoutuu irti ohjelman väittämistä Jalovaaran sairaudenhoitokäsityksistä.

– Rajani menee siinä kohtaa, jossa sanotaan, että lääkkeiden ja terveydenhuollon käyttämisestä pitäisi luopua. Jumala toimii terveydenhuollon ja lääkkeiden avulla. Niiden käyttö on siis Jumalan avun vastaanottamista, piispa Askola toteaa.

Askolan mukaan karismaattisuus ei kuitenkaan saa kadota kirkon tapahtumista.

– Seurakuntien on tunnistettava ihmisten halu tulla kohdatuiksi, siunatuiksi ja saada kokea yhteisen rukouksen merkitys omissa asioissaan. Karismaattisuus on kasvava trendi kaikissa maanosissa ja myös sairaiden puolesta rukoileminen on kirkkojen yhteistä perintöä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.