Koulukirjat maksavat lukiolaiselle jopa 1 500 euroa

Opetusministeriössä selvitetään syksyn aikana, voitaisiinko oppikirjat tarjota jatkossa ilmaiseksi lukiolaisille ja ammattiin opiskeleville.

Lain mukaan opiskelu ammatillisissa oppilaitoksissa ja lukioissa on maksutonta, mutta lukiolaisilta kuluu pakollisiin oppimateriaaleihin jopa 1 500 euroa.

Hallitusohjelmaan kirjattiinkin, että ministeriössä selvitetään edellytyksiä sille, voitaisiinko oppimateriaalit tarjota toisen asteen opiskelijoille jatkossa ilmaiseksi. Selvitystyö alkaa tänä syksynä.

– Puhutaan kuitenkin kymmenistä miljoonista, ja riippuen kustannusten laajuudesta, niin mennään sinne sadan miljoonan puolelle, sanoo valtiosihteeri Tapio Kosunen Opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Ylimääräisten eurojen etsintä koulukirjoihin on kuitenkin melko ristiriitaista, sillä hallitusohjelmaan kirjattiin myös lukioverkostoon kohdistuvia mittavia leikkaustarpeita.

Säästötarve on 30 miljoonaa euroa ja siihen pyritään lakkauttamalla lukioita.

Katso Nina Rahkolan juttu (Kymmenen uutiset 13.8.2012)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.