Koulukiusatulle ei korvauksia

Koulukiusattu ei saa vaatimiaan korvauksia Harjavallan kaupungilta.

Kokemäen käräjäoikeus on hylännyt kaupunkia vastaan nostetun kanteen, jossa vaadittiin vahingonkorvauksia vuosia kestäneestä koulukiusaamisesta.

Harjavallan Myllytien yläasteella 90-luvulla koulua käynyt mies vaati kaupungilta 60 000 markan korvauksia mm. ammattiin valmistumisen myöhästymisestä. Lisäksi hän vaati 10 000 markan korvauksia henkisestä kärsimyksestä.

Kiusaaminen henkistä ja fyysistä

Kantajan mukaan kiusaaminen on ollut enimmäkseen syrjintää ja nimittelyä sekä oppilaiden että opettajien taholta. Hän on kokenut myös lievää fyysistä kiusaamista.

Hän katsoo, että kiusaamisen vuoksi hänen oppimisensa häiriintyi ja hän joutui peruskoulun tietotason saavuttamiseksi ottamaan yksityisopetusta ennen kuin voi aloittaa ammattikoulun.

Kaupunki kiisti kiusaamista tapahtuneen. Todistajina oikeus kuuli koulun muita oppilaita ja opettajia. Oikeuden mukaan kantajan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen on puututtu pari kertaa vääntelemällä hänen sormiaan ja yrittämällä väkisin leikata häneltä kynnet. Oppilaat ovat myös saattaneet ilkkua kantajaa. Tämä on tapahtunut opettajien tietämättä. Oikeuden mukaan koulun luonteesta ja oppilasaineksen erityispiirteistä johtuen tällaista ei voida missään oloissa kitkeä kokonaan pois.

Koulu on puuttunut kaikkiin tiedossa olleisiin kiusaamistapauksiin, eikä se ole siten lyönyt laimin huolenpitovelvollisuuttaan. Opettajat ovat koulussa useamman kerran kehottaneet kantajaa puhumaan kovemmalla äänellä, minkä kantaja on kokenut kiusaamisena. Kuuluvalla äänellä vastaaminen tunnilla on kuitenkin yleinen tapa ja hyväksytty opetusmuoto, eikä siihen kehottamista voida pitää kiusaamisena.

Oikeuden mukaan jutussa esitetyn näytön perusteella ei voida selvästi päätellä, että kantajan koulussa saama kohtelu olisi viivästyttänyt hänen kehitystään tai ammattiin valmistumistaan. Kantajaa ei oikeuden mukaan myöskään ole kohdeltu epäasiallisesti tai hyväksyttävästä opetustavasta poiketen.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.