Koululaisten rokotetutkimus vanhempainyhdistyksen hampaissa

Vanhempainyhdistys kritisoi erityisesti sitä, että tiedottaminen tutkimuksen rahoittajasta ja toteuttajasta on ollut puutteellista.

Kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisille suunnattu papilloomavirusta torjuva rokotetutkimus saa kovaa kritiikkiä osakseen. Rokotuksiin kriittisesti suhtautuva vanhempainyhdistys Rokotusinfo ry pitää epäasiallisena tapaa, jolla rokotetutkimusta on kouluissa "lobattu".

Rokotusinfon puheenjohtaja Jyrki Kuoppala suomii tutkimuksen tiedottamista mm. siitä, että suostumuslomakkeissa ei selvästi kerrota, millainen rooli tutkimuksen rahoittajalla ja toteuttajalla on. Rahoituksesta vastaa lääkeyhtiö GlaxoSmithKline ja päätoteuttajana alkuvaiheessa on Tampereen yliopisto.

- Näyttää siltä, että tutkimuksen varjolla on tehty lääkemarkkinointia tavoilla, jotka eivät ole sallittuja. Tämä on tapahtunut ennen kuin tutkimukseen on kenenkään suostumusta edes pyydetty. Vanhemmat ovat ottaneet meihin yhteyttä tässä asiassa, sanoo Kuoppala.

Rokotusinfo on pyytänyt perheiltä lisätietoja rokotetilaisuuksien sisällöstä ja ollut asiassa yhteydessä viranomaisiin. Rokotusinfo aikoo julkaista verkkosivullaan muistilistan, jonka perusteella perheet voivat arvioida rokotetutkimuksia.

Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska pitää rokotusinfon arvostelua perusteettomana "pikkuräksytyksenä". Hän muistuttaa, että papilloomavirusrokotus on jatkoa suurille rokotusohjelmille, joista on saatu arvokasta tietoa rokotussuojasta.

- Papilloomavirus on tällä hetkellä aika iso ongelma. Se on ilmeisen keskeinen syy kohdunkaulansyöpään ja nuorten seksuaalikäyttäytymisen muutosten vuoksi seuraukset näkyvät yhä nuoremmassa väestössä.

Puska vakuuttaa, että tutkimusta varten kaikki luvat ovat kunnossa. Hän ei kiistä, etteikö tutkimukseen liittyisi kaupallisuutta ja lääkefirmojen "hirvittävää"lobbausta.

- Me lähdemme Kansanterveyslaitoksella kuitenkin siitä, että teemme oman hommamme asiantuntijoina. Ilman vuorovaikutusta elinkeinoelämän kanssa tällaista tutkimusta ei Suomessa tehtäisi, hän muistuttaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.