Koululaisten uimataito syynissä

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto (SUH) ja Likes-tutkimuskeskus valmistelevat parhaillaan Opetushallituksen kanssa uutta tutkimusta peruskoulun kuudesluokkalaisten uimataidosta.

Edellinen tutkimus vuodelta 2003 osoitti, että 77 prosenttia kuudesluokkalaisista oli uimataitoisia. Vuonna 2000 vastaava luku oli 67 prosenttia. Uusi tutkimus julkaistaan syksyllä.

SUH on jo pitkään vaatinut uimaopetuksen lisäämistä kouluissa. Vuonna 1997 tehdystä tutkimuksesta kävi ilmi, että 21 prosenttia ala-asteen ja 34 prosenttia yläasteen kouluista ei tarjonnut oppilailleen lainkaan uinninopetusta.

SUH esitti vuonna 1999 Opetushallitukselle, että kaikki koululaiset saisivat uimataidon mieluimmin jo ala-asteella.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.