"Koululuokkien johtohahmojen kiusantekoon puututtava"

Ulkomuotoon liittyvä kiusanteko saa erilaisia muotoja ala- ja yläasteikäisten parissa. Tuuppiminen ja nimittely ovat tyypillistä kiusantekoa ala-asteella. Yläasteella kiusaaminen muuttuu henkisemmäksi. Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan yläasteen alku on lapselle erityisen herkkää aikaa.

– Nuori on epävarma itsestään, omasta kasvustaan ja kehityksestään. Silloin hän on erityisen haavoittuvainen tölväisyille omasta ulkonäöstä, vaatetuksesta, silmälaseista tai vaikka väärästä tukkamuodista.

Kiusaamisesta puhuttaessa Sinkkonen nostaa esille koululuokkien johtajahahmot, jotka saattavat toimillaan panna alulle vakavia koulukiusaamiskierteitä.

– Jos luokalla on esimerkiksi jonkinlainen johtajatrio, joka luokittelee tavat olla ja pukeutua, on opettajan ja oppilashuollon tehtävä puuttua asiaan.

Koululuokkien johtajahahmoilla on monesti omat vermeet ja laitteet viimeisen päälle. Toisten vaatteille, lenkkareille tai kännyköille ivaillaan rumaan sävyyn.

– Ei tuollaista terroria pidä sallia, sanoo Sinkkonen.

Koulukiusaamistapauksissa yhdestä kolmeen johtohahmoa luo koululuokkaan tietynlaisen mielipideilmaston. Altavastaajina saavat olla ne, jotka eivät samaan muottiin suostu.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.