Koulutaksi kolarissa Laihialla

Neljä ihmistä on loukkaantunut koulutaksin ja henkilöauton risteyskolarissa iltapäivällä Laihialla. Poliisin mukaan loukkaantuneista kahden aikuisen vammat olivat vakavammat.

Neljä ihmistä on loukkaantunut koulutaksin ja henkilöauton risteyskolarissa iltapäivällä Laihialla Etelä-Pohjanmaalla. Poliisin mukaan loukkaantuneista kahden aikuisen vammat olivat vakavammat. Autojen kyydissä olleet vuosina 1991 ja 1995 syntyneet pojat selvisivät tiettävästi lievillä loukkaantumisilla.

Sekä koulutaksissa että henkilöautossa oli kyydissä yksi lapsi. Molemmat teini-ikäiset pojat istuivat auton etupenkillä. Kaikki autoissa olleet kuljetettiin hoidettaviksi Vaasan keskussairaalaan. Onnettomuuspaikalla kävi yhteensä neljä ambulanssia.

Taksia ajoi vuonna 1944 syntynyt nainen ja henkilöautoa vuonna 1982 syntynyt nainen. Poliisin mukaan alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen.

Kolari sattui noin kello 15.45 valtatie 3:n ja Karkkimalantien risteyksessä, kun taksi oli ollut aikeissa ylittää valtatien. Henkilöauto oli matkalla kohti Vaasaa, kun taksi äkkiarvaamatta ajoi stop-merkin takaa sen eteen.

Kolari sulki valtatien toisen kaistan noin puoleksi tunniksi, mikä ehti muodostaa usean kilometrin mittaiset jonot Vaasan suuntaan. Onnettomuuden syystä ei ole toistaiseksi tietoa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.