Kouluteillä jälleen ruuhkaa

Koulujen alkaminen tuo tänään tuhansittain lapsia liikenteeseen. Viranomaisten mukaan aikuisten tulisi pitää huolta siitä, että ekaluokkalaiset kuin muutkin koululaiset voivat kulkea koulutiensä turvallisesti.

Lapsia ja aikuisia liikenteessa


Liikenneturva ja Liikkuva poliisi muistuttavat, että vanhempien kannattaa opetella lasten kanssa turvallisin reitti kotoa kouluun. Opetustilanteessa voi testata lapsen omia valmiuksia ja antaa lapsen itse päättää esimerkiksi siitä, milloin tietä voi lähteä ylittämään.

Poliisin mukaan pienimpien koululaisten on turvallisinta liikkua jalkaisin.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.