Kouluterveydenhuolto selvittää 8-luokkalaisten syrjäytymisvaaraa

Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut tiukemmat raamit kouluterveydenhuollon ja neuvoloiden terveystarkastuksille.

Asetusluonnoksen mukaan kahdeksasluokkalaisten terveystarkastuksessa selvitettäisin myös nuoren tulevaisuudensuunnitelmia ja syrjäytymisvaaraa.

Työryhmä perustelee kantaansa sillä, että neuvolatyötä, kouluterveydenhuoltoa ja opiskeluterveydenhuoltoa toteutetaan terveyskeskuksissa varsin kirjavasti ja ehkäiseviä terveyspalveluja, erityisesti kouluterveydenhuoltoa, on supistettu huomattavasti. Ehkäisevän työn ja varhaisen puuttumisen heikkeneminen lisää hoidon tarvetta ja kustannuksia tulevaisuudessa.

Asetus velvoittaisi kuntia järjestämään ja tarjoamaan mahdollisuuden osallistua terveystarkastuksiin, mutta lapselle, nuorelle ja perheelle ne eivät olisi pakollisia. Määräaikaisista terveystarkastuksista poisjäävien lasten tilanne ja perheen tuen tarve on kuitenkin syytä selvittää. Tutkimusten perusteella tiedetään, että tarkastuksista poisjääneiden riski syrjäytymiseen on suurempi kuin niihin osallistuneilla.

Mahdollisuus koko perheen hyvinvointia arvioivaan tarkastukseen pitäisi järjestää jo raskauden aikana. Pikkulasten laajoja terveystarkastuksia olisi järjestettävä vähintään seitsemän.

Työryhmä luovutti tänään peruspalveluministeri Paula Risikolle ehdotuksensa neuvolatoimintaa, koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa sekä lasten ja nuorten ehkäisevää suun terveydenhuoltoa koskevasta asetuksesta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.