Kova tuuli riepottelee Etelä-Suomea

Eteläisillä merialueilla on illalla tuullut voimakkaasti, paikoin jopa myrskyisästi.

Voimakkaimmaksi tuuli on yltynyt Hangon edustalla, jossa muutamat satamaan pyrkineet rahtialukset ovat jääneet merelle odottelemaan sään paranemista. Keskituuli puhalsi Hangon Tulliniemessä jo alkuillasta 23 metriä sekunnissa, mutta puuskissa tuulen voimakkuus on noussut jopa 28 metriin sekunnissa, kerrottiin Ilmatieteen laitokselta.

Kova tuuli ja merenkäynti ovat vaikuttaneet meriliikenteeseen myös Helsingin edustalla. Illan pikaliikenteen lähdöt Tallinnaan on jouduttu peruuttamaan. SuperSeaCat Four ja Baltic Jet -alukset jäivät satamaan Helsingissä.

Helsingin edustalla Harmajalla keskituuli on puhaltanut 18 metriä sekunnissa, ja puuskahuipuissa lukemat ovat nousseet 26 metriin sekunnissa. Varsinaisesta myrskystä puhutaan, kun kymmenen minuutin keskituuli ylittää 21 metriä sekunnissa.

Maa-alueilla voimassa tuulivaroitus


Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomessa on tänään vaikuttanut erittäin voimakas matalapaine. Iltaan mennessä tuulet ovat voimistuneet paikoin myrskylukemiin idempänäkin Suomenlahdella.

Suomenlahdella on voimassa myrskyvaroitus. Maan eteläosien maa-alueilla on voimassa tuulivaroitus, joka annetaan, jos kymmenen minuutin keskituuli ylittää maa-alueella 14 metriä sekunnissa tai jos tuuli on erityisen puuskaista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.