Kovaa tuulta ja sateita - miksei se kevät jo tule kunnolla?

Viikonlopuksi on luvassa hyvin vaihtelevaa säätä. On aurinkoa ja on lumisadetta, on lämmintä ja on kovaa tuulta.

MTV3:n meteorologi Miina Manninen kertoo, että huomenna kevätsää hellii pohjoissuomalaisia, kun taas Etelä- ja Keski-Suomessa sataa laajasti ja voimakkaastikin. Roolit kuitenkin vaihtuvat sunnuntaina.

– Huomenna matalapaine saapuu Suomen ylle ja liikkuu koilliseen. Etelässä satelee vettä läpi yön. Samanlainen sää jatkuu huomisaamun ja päivän, lännessä satelee voimakkaimmin. Sadealueen pohjoisreunassa sateet muuttuvat rännäksi ja lumeksi, Manninen kertoo.

Keski-Pohjanmaalla ja Oulun korkeudella iskee siis huomenna oikein takatalvi.

– Pohjoisessa on kuitenkin päivällä poutaista ja aurinkoista, Manninen muistuttaa.

Huomenna aamulla tuulee kovaa. Mannisen mukaan läntisellä merialueella tuuli voi yltyä puuskissa jopa myrskylukemiin.

Sateet siirtyvät illalla pohjoiseen ja sunnuntaina sadealue on Pohjois-Suomen yllä. Etelässä satelee hiljalleen vielä huomenna illalla, mutta sunnuntaina on jälleen aurinkoista.

– Lämpöä on etelässä kymmenisen astetta tai vähän ylikin, Manninen kertoo.

Seuraava voimakas sadealue saapuu etelään kuitenkin jo tiistaina. Sateet tulevat viikonlopun tyyliin etelässä vetenä, pohjoisessa mahdollisesti räntänä ja lumena.

– Tällainen vaihteleva sää on hyvin tavallista tähän aikaan vuodesta. Öisin voi olla vielä pakkasta, niin kuin nyt on pohjoisessa. Terminen kevät on kuitenkin alkanut jo etelässä, eli vuorokauden keskilämpötila on plussan puolella, Manninen kertoo.

Tilastojen mukana kahtena viime vuotena kevät on alkanut hieman aikaisemmin, mutta Mannisen mukaan tänäkään vuonna ei voida puhua varsinaisesti kevään viivästymisestä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.