Kovasanainen islam-mainos ihmetyttää Roihuvuoressa

Roihuvuoren seurakuntaa vastapäätä sijaitseva Roihuvuoren moskeija laittoi noin viikko sitten seinälleen ison mainoslakanan, joka muun muassa julistaa Jeesuksen olleen muslimi ja islamin olevan ainoa oikea uskonto. Roihuvuorelaiset ovat ihmetelleet julkista kannanottoa.

Roihuvuoren keskustaan on ilmestynyt noin viikko sitten iso banderolli, jossa mainostetaan islaminuskontoa suorin sanoin. ”Jeesus oli muslimi”, ”Jeesus ei ole Jumala vaan Jumalan lähettiläs” ja ”Islam ainut oikea uskonto”, lukee julisteessa muun muassa. Juliste roikkuu Roihuvuoren moskeijan seinällä.

Kadun toisella puolella on Roihuvuoren seurakunta, jossa juliste on herättänyt keskustelua. Mainoksen julistuksista moni on kristinuskon opeista, kuten Jumalan kolmiyhteydestä, eroavia.

Roihuvuoren seurakunnan kirkkoherra Timo Pekka Kaskinen kertoo hieman ihmetelleensä julistetta, muttei pidä sitä tietoisena provokaationa.

– En halua tätä tapausta ylidramatisoida. Mutta nyt juliste on kiinnittänyt tavattomasti ihmisten huomiota ja olen itsekin saanut paljon sähköpostipalautetta ja vaatimusta siitä, että kirkko tähän reagoi. Vaikuttaa siltä, että suomalaisten mielestä meidän hyvän tapakulttuurin rajoja ei ihan noudateta.

Kaskinen huomauttaa kristillisen kirkon olevan usein kovasanaisenkin kritiikin kohteena, eikä ehkä sen takia juliste tunnu hänen mielestään kovin rajulta. Kokonaisen uskonyhteisön julkisena kannanottona juliste kuitenkin on yllättävä.

– Se, jos yksittäinen ihminen haastaa näkemyksemme Jeesuksesta tai meidän uskostamme, on kuitenkin eri asia kuin se, että uskonnollinen yhteisö tuo sen esille ripustetulla banderollilla.

Kaskinen aikoo keskustella asiasta Roihuvuoren moskeijan edustajien kanssa.

MTV Uutiset ei tavoittanut Roihuvuoren moskeijan imaamia kommentoimaan julistetta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.