Kovat lukemat 2000-luvulta: Moni peruskoulu tullut tiensä päähän

Peruskoulujen määrä on vähentynyt rajusti viime vuosina.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuosien 2000–2012 aikana peruskoulujen määrä on vähentynyt reilulla 1 200 kappaleella. Koulut ovat joko lopettaneet kokonaan toimintansa tai yhdistyneet muihin kouluihin.

Toisaalta uusia peruskouluja on perustettu vuosien varrella, mutta niiden määrä ei ole läheskään riittänyt paikkaamaan hävinneiden koulujen määriä. Viime vuoden lopussa peruskouluja oli Suomessa yhteensä 2 795. Peruskoulujen määrä saattaa vähentyä tulevina vuosina entisestään etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa.

– Muutos johtuu väestökehityksestä, kun maaseutu autioituu, Opetushallituksen esi- ja perusopetuksen päällikkö Anneli Rautiainen kertoo.

– Vaikka kouluja on jouduttu lakkauttamaan, koulutuksen saatavuus on silti hyvä, Kuntaliiton opetuksen ja kulttuurin johtaja Anneli Kangasvieri selvittää.

Kuntien tehtävinä on huolehtia peruskoulutuksen järjestämisestä. Myös Kuntaliitosta tähdennetään, että oppilasmäärien vähentymisen takia kouluja on jouduttu lakkauttamaan. Kuntaliitto myöntää, että koulujen lakkauttamisen taustalla on myös kuntien heikentynyt taloustilanne.

– Taloudelliset asiat ovat taustalla. Kunnat pohtivat aina sitä, millä tavalla ne koulutuksen järjestävät. Seinät eivät ole aina se olennaisin asia, vaan opetuksen sisältö, tuki ja määrä, Kangasvieri tähdentää.

Koulumatka jopa kolmen tunnin pituinen

Kun kouluja on lakkautettu tai yhdistetty muihin kouluihin, joidenkin oppilaiden koulumatkat ovat pidentyneet reippaasti. Asiantuntijat pitävät tärkeänä sitä, etteivät koulumatkat venyisi mahdottomiksi.

Peruskouluoppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas on täyttänyt lukuvuotensa aikana 13 vuotta, saa koulumatka kestää enintään kolme tuntia.

– Täytyy ottaa huomioon myös se, että työmäärä on lapsella sellainen, jotta jää riittävästi aikaa lepoon, virkistykseen ja harrastuksiin koulupäivän pituuden suhteen. Toivottavasti koulupäivät eivät sitten paljoa pitenisi lapsilla, Rautiainen toteaa Opetushallituksesta.

Kuntaliiton Kangasvierin mukaan tärkeää onkin, että tulevaisuudessa peruskoulutuksen tukena on entistä paremmin etäopetus, jota voitaisiin järjestää netin välityksellä.

– Erilaisia opetusmenetelmiä pitää sallia, että opetusta voidaan antaa todella harvaan asutuilla alueilla, Kangasvieri kertoo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.