KRP epäilee Sonera-kirjan kirjoittajaksi entistä konsulttia

Keskusrikospoliisi uskoo selvittäneensä kohutun Sonera-kirjan tekijän, kertovat Ylen tv-uutiset.

Kirja julkaistiin internetissä kesällä 2002, ja KRP:n esitutkinnan perusteella sen kirjoitti Soneran entinen konsultti. Poliisi on kuulustellut miestä epäiltynä törkeästä kunnianloukkauksesta, josta maksimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta.

Kohukirjan Minne hävisivät Soneran miljardit kirjoittaja esiintyi nimimerkillä Pekka Peloton. Tv-uutisten mukaan poliisin tutkinnassa on ollut lähinnä kirjan nettiversio.

Keväällä 2003 kustannusyhtiö Art House julkaisi kirjasta myös siistityn pokkariversion.

Paljastuskirjassa kerrottiin toimitusjohtaja Kaj-Erik Relanderin valtakaudesta Sonerassa ja syytettiin yrityksen johtoa jopa rikollisesta toiminnasta. Tilintarkastuksessa kirjan väitteille esimerkiksi yrityksen rahojen kavaltamisesta ei ole kuitenkaan löytynyt minkäänlaista näyttöä. Relander teki kirjasta tutkintapyynnön poliisille.

Nyt epäiltynä olevaa konsulttia on tv-uutisten mukaan kuulusteltu ensimmäisen kerran jo tammikuussa. Mies itse on kiistänyt olevansa kirjan kirjoittaja.

KRP epäilee, että yksi kirjan kirjoittamisen motiivi olisi ollut miehen ja Soneran välinen miljoonaluokan palkkioriita vuosituhannen vaihteessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.