KRP:lle tulvii rahanpesuepäilyjä

Uusi sähköinen ilmoituslomake helpottaa ilmoitusten tekemistä. Noin joka kymmenes ilmoitus johti esitutkintaan.

Keskusrikospoliisin rahanpesun selvittelykeskus sai viime vuonna jopa 10 000 ilmoitusta epäilyttävistä liiketoimista.

Määrä kasvoi toissa vuodesta 6000:lla. Kasvun syynä on se, että selvittelykeskus on ottanut käyttöön sähköisen ilmoituslomakkeen, joka on lisännyt innokkuutta ilmoituksiin.

Esitutkintaan ilmoituksista siirtyi joka kymmenes. Suurin osa tutkittavista jutuista liittyi talousrikollisuuteen.

Rahanpesun selvittelykeskus on Keskusrikospoliisiin vuonna 1998 perustettu yksikkö, joka hoitaa rahanpesun selvittämiseen liittyviä tehtäviä. Rahanpesuepäilyjen tutkiminen on osa järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa. Viime vuonna poliisi sai selvittelykeskuksen avulla napattua rikoksilla hankittua rahaa yli 1,3 miljoonaa euroa.

Eniten selvittelykeskusta työllistivät valuutan vaihtoon ja -siirtoon liittyvät toimet. Alle viidennes koski rahapelitoimintaa, kuten luvatonta vedonlyöntiä. Epäilyttäviksi ilmoitetut liiketoimet ovat useimmiten muutaman tuhannen euron suuruisia.

Rahanpesu on hyvin kansainvälistä toimintaa, mikä hankaloittaa rikosten selvittämistä. Suurin osa viime vuonna ilmoitetuista liiketoimista liittyi varojen siirtoon Suomesta ulkomaille.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.