KRP:n järjestäytyneen rikollisuuden päällikkö siirtyy Vantaan poliisiin

Keskusrikospoliisin järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan päällikkö Ari Karvonen siirtyy Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen apulaispoliisipäälliköksi. 

Karvonen aloittaa uudessa virassa kesäkuun alussa nykyisen apulaispoliisipäällikön Pekka Partasen jäädessä eläkkeelle.

Karvonen ehti johtaa KRP:n jr-linjaa vuodesta 2010. 

– Kun katsoo työhistoriaani, olen noin viiden vuoden välein vaihtanut tehtävää. Nyt tuli taas uusi mahdollisuus, Karvonen sanoo.

Karvonen oli KRP:ssä yhteensä lähes kymmenen vuotta. Sitä ennen hän on toiminut muun muassa Länsi-Uudenmaan poliisin huume- ja rikostiedusteluyksikön päällikkönä.

Karvosen mukaan KRP on onnistunut viime vuosina erittäin hyvin suurissa kokonaisuuksissa ja niiden saattamisessa maaliin.

– Isot huumejutut, arvokuljetusryöstöt ja WinCapita, Karvonen luettelee KRP:n onnistuneita tutkintakokonaisuuksia.

Karvoseen on myös osittain henkilöitynyt julkisuudessa käyty keskustelu Helsingin huumepoliisin ja KRP:n huonoista väleistä.

Raskaista huumerikoksista syytetty Helsingin huumepoliisin ex-päällikkö Jari Aarnio luokitteli oikeudenkäynnissä Karvosen julkiseksi vihamiehekseen.

Karvosen mukaan Aarnio-jutulla ei ole mitään tekemistä hänen päätöksessään hakea uuteen tehtävään.

– Poliisihallinnon sisällä on yleisesti haluttu, että ihmiset kiertävät eri tehtävissä. Minua odottavat uudet kovat ja mielenkiintoiset haasteet, joita tässä valtiontalouden tilanteessa lähden nyt kohtamaan, Karvonen sanoo tulevasta pestistään johtaa poliisitoimintaa Vantaalla.

– KRP on ollut loistava työpaikka. Minulla on ollut sekä hyvät esimiehet että hyvät alaiset. Olen tosi ylpeä tästä porukasta. 

Karvonen tähdentää, että KRP on viime aikoina pystynyt vastaamaan myös ajan uusiin ilmiöihin. Näistä esimerkkeinä ovat turvapaikanhakijoihin, sotarikoksiin ja laittoman maahantulon järjestämiseen liittyvät tutkinnat.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.