KRP paljasti lasten hyväksikäyttösarjan

Poliisin mukaan mies oli yhteydessä lähes sataan tyttöön vuosina 2003-2006. Nuorimmat olivat 9-vuotiaita.

Keskusrikospoliisi (KRP) epäilee mikkeliläistä miestä kymmenistä tyttöjen seksuaalisista hyväksikäytöistä. KRP:n tutkima vyyhti on edennyt syyttäjälle syyteharkintaan.

39-vuotiaan miehen epäillään etsineen uhrinsa internetin keskustelupalstoilta ja harrastaneen seksiä heidän kanssaan tapaamisissa tai web-kameran välityksellä.

-Asianomistajia on 36, mutta tekoja on huomattavasti enemmän, sillä epäilty on ollut tekemisissä saman tytön kanssa useita kertoja, rikosylikomisario Tero Haapala kertoo.

KRP uskoo miehen harrastaneen nettiseksiä ainakin 23:n alle 15-vuotiaan tytön kanssa. Henkilökohtaisesti hän ehti tavata 13 alle 16-vuotiasta tyttöä. Kuulusteluissa mies on myöntänyt yrittäneensä päästä tyttöjen kanssa sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaalisen kontaktiin. Epäillyt teot sijoittuvat vuosille 2003-2006, jona aikana mies oli yhteydessä lähes sataan alaikäiseen tyttöön.

Korkeakoulu erotti epäillyn

Mies poimi tyttöjen osoitteita Messenger-keskusteluverkon kuvagallerioista ja esiintyi tyttöjen kanssa viestitellessään välillä ikäistään huomattavasti nuorempana. Mies ehdotti tapaamisia tytöille joko heidän asuinpaikoilleen eri puolilla maata tai asunnoilleen Tampereella ja Mikkelissä.

-Tämä herra on kiertänyt ihan ympäri Suomen, Haapala vahvistaa.

Hyväksikäyttösarjasta epäillyllä miehellä ei ole aiempaa rikostaustaa. Hän oli epäiltyjen tekojen aikaan tutkijana korkeakoulussa, mistä hänet on nyt erotettu. Mies on ollut vangittuna syyskuusta lähtien.

Rikossarjan tutkinta käynnistyi viime syksynä sen jälkeen kun tuusulalaisen perheen vanhemmat ilmoittivat poliisille epäilevänsä 11-vuotiaan tyttärensä joutuneen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.

Epäilty hyväksikäyttösarja on poikkeuksellisen laaja. Esitutkintamateriaalia on laatikoittain ja videonauhoja kuulusteluista tunteja. KRP on tutkinut esimerkiksi miehen teletunnistetietoja ja tietokoneen sisältöä.

Vyyhti tulee aikanaan esille Mikkelin käräjäoikeudessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.