KRP: Vastaavaa räjähdystä ei ole Euroopassa ollut

Ostoskeskus Myyrmannissa Vantaalla räjähdyksen aiheuttanut pommi oli Keskusrikospoliisin apulaispäällikön Jari Liukun mielestä sen kokoinen, että sen saattoi siirtää huomaamatta yleiselle paikalle. Tarkkaa räjähteen kokoa tai koostumusta hän ei kuitenkaan halunnut kommentoida.

-Teknisissä tutkimuksissa on selvinnyt, että ostoskeskuksessa käytettiin räjähdysainetta, Jari Liukku vahvisti sisäministeriön järjestämässä tiedotustilaisuudessa lauantaina. Pommi oli hänen mukaansa myös varsin voimakas, sillä se aiheutti mm. pintavaurioita ja rikkoi ikkunoita.

Tiedotustilaisuudessa Liukku vetosi yleisöön yhden räjähdyksessä kuolleen miehen henkilöyden selvittämiseksi. -Toivottavasti joku tunnistaa uhrin, hän sanoi. Sen sijaan hän ei kommentoinut sitä, liittyykö tämä uhri mitenkään pommin asettamiseen.

"Poliisilla selkeät linjat"

Apulaispäällikkö Liukun mukaan poliisilla on useita selkeitä toimintalinjoja. Sen sijaan Myyrmannin räjähdyksellä ei hänen mielestään näyttäisi olevan yhteyttä taannoisen, Helsingin keskustassa hotelli Helkan edessä tapahtuneen räjähdyksen kanssa.

Liukku luonnehti Myyrmannin räjähdystä toteuttamistavaltaan poikkeukselliseksi. -Nyt räjähdys tapahtui yleisellä paikalla, missä oli paljon ihmisiä. Hän ei muista, että Euroopassa olisi tapahtunut ainakaan lähiaikoina vastaavanlaista tekoa.

Keskusrikospoliisi jatkaa edelleen tiiviisti tutkimuksia yhdessä Vantaan poliisin kanssa. Muun muassa tutkinnan alla ovat kauppakeskuksen turvakameroiden nauhat.

(MTV3-STT)

Myyrmannin ostoskeskuksessa räjähtänyt pommi oli ilmeisesti jonkinlainen putkipommi. MTV3:n uutisten tietojen mukaan monet uhreista ovat vammautuneet, kun ilmeisesti räjähteen ympärillä olleet haulit olivat osuneet heihin.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.