KSML: Ilmavoimat valitti verottajan tulkitsemasta matkaverosta

Ilmavoimat on valittanut hallinto-oikeuteen verottajan ennakkopäätöksestä, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen.

Verottajan mukaan vapaa-ajan matkustus Ilmavoimien kuljetus- ja yhteyskoneilla on veronalaista tuloa Puolustusvoimien henkilökunnalle ja heidän läheisilleen.  

Ilmavoimien esikuntapäällikkö, prikaatikenraali Petri Tolla perustelee valitusta sillä, että verotettavaa etua ei synny, koska kyseinen matkustaminen on satunnaista ja sen saamiseen liittyy paljon epävarmuustekijöitä.  
Tollan mukaan kyytiin on päässyt vain, jos koneessa on tilaa.  

Ilmavoimat keskeytti verottajan tulkinnan kohteena olleen vapaa-ajan matkustamisen heti verottajan ennakkopäätöksen
jälkeen. Tollan mukaan lentojen keskeytys jatkuu näillä näkymin siihen asti, kunnes hallinto-oikeus antaa ratkaisunsa. 

Ratkaisua odotetaan aikaisintaan vuoden 2015 lopulla.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.