KSML: Perusopetuksen määrässä huimia eroja eri kunnissa

Kuntien perusopetuksen määrissä on huimia eroja, uutisoi Keskisuomalainen.

Lehden mukaan joissakin kunnissa peruskoulua voidaan käydä yli puoli vuotta enemmän kuin lakisääteisen minimituntimäärän tarjoavilla paikkakunnilla.

Oppitunneissa erot ovat suurimmillaan 450 tuntia peruskoulun aikana.  

Luvut selviävät Kuntaliiton yhdessä kuntien kanssa ylläpitämästä Kouluikkuna-vertailutietokannasta.

Esimerkiksi Helsingissä toteutetaan 222 vuosiviikkotunnin minimituntimäärää, kun taas Loviisassa vuosiviikkotunteja on 234.  

Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä pitää tilannetta ongelmallisena.  

– On selvää, että siellä missä oppitunteja on enemmän, myös oppimisen taso on parempi. Eli aika paljon lapsen saaman perusopetuksen taso riippuu siitä, missä satut asumaan, Pitkälä puntaroi lehdessä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.