KTV: Järjestelyvaraa palkankorotuksiin

SAK:lainen Kunta-alan ammattiliitto KTV haluaa tulevat palkankorotukset markkapainotteisina. Liitto vaatii lisäksi riittävän suurta järjestelyvaraa yleiskorotuksiin ja sopimuksiin lauseketta ansiokehitystarkastelusta. KTV:n hallitus ei vielä tänään tarkentanut palkankorotustavoitteitaan tai tavoitellun sopimuskauden pituutta, vaan jäi odottelemaan kierroksen yleisen linjan selviämistä.

Järjestelyvaraa tarvitaan liiton mukaan sopimusten tekstimuutosten rahoittamiseen, palkkarakenteen muuttamiseen ja paikalliseen sopimiseen. Ansiokehityksen tarkastelulla taas turvataan, että kunta-ala ei jää jälkeen muiden alojen ansiokehityksestä. KTV uudistaisi palkkarakenteita korottamalla palkkahinnoittelun alarajoja ja poistamalla siitä kokonaan ns. palkkakatot. KTV:läisten palkat ovat yleensä alarajojen tuntumassa.

Tekstikysymyksissä liitto keskittyy työaikaan ja vuosilomaan. Liitto vaatii myös parannuksia luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen toimintaoikeuksiin mm. ajankäytön ja korvausten osalta. Tupoyrityksen kaaduttua KTV on ilmoittanut tukevansa ns. koordinoitua liittokierrosta, jossa keskusjärjestöillä on aktiivinen rooli.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.