Kuiva kesä lisännyt metsäpaloja

Suomessa on tänä vuonna ollut liki 3 000 maasto- ja metsäpaloa eli tuhat enemmän kuin viime vuonna. Palot ovat kuitenkin alaltaan jääneet keskimäärin pieniksi.

Yhteensä metsää on palanut vajaat 500 hehtaaria. Nyt metsäpalovaroituksen aikana metsiä valvotaan tarkkaan sekä valvontalennoilla että satelliittikuvien avulla.

Kuiva kesä on lisännyt palojen määrää. Jo nyt maasto- ja metsäpaloja on ollut Suomessa liki 3 000, kun viime kesänä selvittiin alle 2 000 palolla. Palanut ala on jo nyt yli kaksinkertainen viime kesään verrattuna, mutta paloalat jäävät keskimäärin alle puoleen hehtaariin. Oulun läänin suurin palo on kuitenkin kymmeniä hehtaareja.

Suomen metsät ovat varoituksen aikana tarkan silmälläpidon alla. Valvontalentojen lisäksi liikennelentäjät ovat varuillaan savuhavaintojen takia.

Kuuden tunnin välein myös satelliitti kuvaa Suomea ja havaitsee vähintään kuuden hehtaarin suuruiset maastopalot. Havaitusta palosta menee automaattisesti tieto kyseisen alueen hätäkeskukseen.

Edellisen kerran kesät olivat suotuisia maasto- ja metsäpaloille 1999 ja -97. Sensijaan kesällä -98 palojen määrä jäi pieneksi. Metsää paloi yhteensä vain satakunta hehtaaria.

(Seitsemän uutiset 26.08.2002)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.