Kuivuus lietsonut maastopaloja

Tänä vuonna on jo saatu sammuttaa enemmän maastopaloja kuin koko viime vuoden aikana. Suomessa maastoa palaa usein vain pieni palsta muun Euroopan tulipaloihin verrattuna.

Maastopaloja on kuivuuden takia ollut runsaasti tänä vuonna. Paloja on jo nyt ollut enemmän kuin viime vuonna yhteensä.

Palomiehet ovat sammuttaneet yli 2900 maastopaloa, kun viime vuonna maastopaloja oli yhteensä noin 2700.

Kiirettä riitti etenkin touko - kesäkuussa, jolloin sammuteltiin kaksinkertainen määrä maastopaloja verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.

Maastopalojen määrä vaihtelee suuresti vuosittain. Eritysen paloherkkä vuosi oli 2002, jolloin roihusi yli 5000 maastopaloa.

Maastopaloiksi lasketaan muun muassa metsä-, turvetuotantoalue- ja ruohikkopalot. Suurin osa paloista on metsäpaloja.

- Euroopan tasolla meidän maastopalot ovat pieniä, sillä meillä palaa keskimäärin reilun omakotitalotontin kokoinen alue, kertoo ylitarkastaja Rami Ruuska sisäministeriön pelastusosastolta.

-Yleisin palon syttymissyy on ihmisen huolimaton toiminta, eli heitetään tupakantumppi maastoon, poltetaan roskia tai tehdään nuotio.

Joka vuosi myös salamat lyövät metsiä tuleen.

Leivonmäellä palaa 10 hehtaaria metsää

Leivonmäellä Hakosjärven rannalla palaa noin 10 hehtaaria vanhaa metsää. Paikan päällä paloa sammuttamassa on useita yksiköitä.

Sammutustöiden uskotaan jatkuvan vielä muutamia tunteja. Palopäällikkö Jorma Petäjän mukaan alue on jyrkkää ja kallioista, mikä on vaikeuttanut palon sammuttamista.

Palon vahingot jäävät pieniksi, sillä lähistöllä ei ole asutusta. Syttymissyystä ei ole tietoa, mutta pelastuslaitos arvelee palon saattaneen lähteä liikkeelle hehkupalona jo muutamia päiviä sitten riehuneiden ukkosmyrskyjen seurauksena.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.