Kuka pärjäsi kuntatentissä parhaiten? MTV3 Uutisten vaaliasiantuntija vastaa

MTV3 Uutisten vaaliasiantuntija, Åbo Akademin professori Kimmo Grönlund arvioi, että kaikki puoluejohtajat pärjäsivät hyvin MTV3:n suuressa kuntavaalitentissä.

– Mielestäni kaikki menestyivät hyvin, Grönlund sanoi Kymmenen uutisissa.

Grönlundin mukaan keskustan Juha Sipilässä näkyi pieni kokemattomuus verrattuna isojen hallituspuolueiden puheenjohtajiin. Toisaalta Grönlund arvioi, että Sipilän ansiota on keskustan noussut kannatus. Puolueelle mitattiin MTV3:n gallupissa yhtä suuri kannatus kuin SDP:lle.

– Onnistunut puheenjohtajavaihdos on vaikuttanut keskustan kannatuksen kasvuun, Grönlund pohti.

Vaalien lopputulosta Grönlund ei lähtenyt arvioimaan. Hän nosti erityisesti yhden asian, joka voi ratkaista sunnuntaina käytävät vaalit.

– Peli on vielä auki. Kysymys on, mikä puolue saa äänestäjänsä liikkeelle, Grönlund sanoi.

(MTV3)

Katso Kimmo Grönlundin haastattelu (Kymmenen uutiset 24.10.2012)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.