Kuljettajat loukkaantuivat nokkakolarissa

Kahden henkilöauton kuljettajat loukkaantuivat nokkakolarissa Päijät-Hämeessä Orimattilassa tänä aamuna.

Onnettomuus sattui Orimattilan ja Lahden välisellä tiellä Virenojan ja Pennalan risteysten välillä.

Syytä nokkakolariin ei tuoreeltaan tiedetty. Pelastuslaitokselta kerrottiin, että ajokeli onnettomuuspaikalla oli huono.

Toista henkilöautoa kuljetti mies ja toista nainen. Autoissa ei ollut muita matkustajia. Pelastuslaitos joutui purkamaan yhtä autoa, jotta sen kuski saatiin ulos autosta.

Hälytys onnettomuudesta tuli aamukahdeksan jälkeen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.