Kuljetusala vaatii toimia rekkaruuhkan purkuun

SKAL:n johtaja Seppo Sainio haluaa rajamaksut venäläisille rekoille. Järjestön mukaan Suomen hallitus ei ole puuttunut asiaan riittävän tiukasti.

Suomalaiset kuljetusyrittäjät ovat huolissaan rekkajonoista kaakkoisilla rajanylityspaikoilla. Alan etujärjestön Suomen Kuljetuksen ja Logistiikan mukaan hallitus ei ole tarttunut asiaan riittävällä tiukkuudella.

- Meillä on ollu aika löysä linja asiassa. Jos Venäjällä on ongelmia meille päin, niin niihin pitää voida vastata. Yksi keino olisi venäläisten rekkojen tulon rajoittaminen ja se, että niille pantaisiin päivämaksu täällä Suomessa. Nythän ne kuluttavat tällä valtavalla rekkamäärällään ilmaiseksi meidän tieverkkoamme, sanoo SKAL:n toimitusjohtaja Seppo Sainio.

Kuljetusjohtaja ihmettelee myös suomalaisten rakennushanketta rekkaruuhkien helpottamiseksi. Liikenneministeriö aikoo esittää ensi vuoden budjettiin 2,5:n miljoonan euron lisärahaa, jolla valtatie 7:n pientareen levennystä jatkettaisiin Haminaan saakka.

- Tuntuu kohtuuttomalta, että Suomi lähtee investoimaan parkkipaikkaa tien varteen venäläisille rekoille. Jos kerran syy on Venäjän puolella, niin venäläisten pitäisi rakentaa parkkialueet Suomen rajan jälkeen omalle puolelleen ja myös rahoittaa ne omalla pääomallaan, Sainio sanoo.

Syitä jatkuviin ruuhkiin on listattu useita molemmilla puolilla rajaa. Helsingin Sanomien mukaan liikenneministeriö pitää suurimpana ongelmana Venäjän tullin tehottomuutta. Hallitus on yrittänyt vaikuttaa tilanteeseen monilla tasoilla, mutta tulokset ovat olleet toistaiseksi laihoja.

Rajan itäpuolella ruuhkista on syytetty mm. säätä ja huonoa tienpitoa. Myös onnettomuudet ovat ajoittain haitanneet liikennettä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.