"Kulttuuripiirien väheksyntä suretti Tommya"

Eilen vaikeaan sairauteen menehtynyt runoilija Tommy Tabermann ei voittanut koko uransa aikana kriitikoita puolelleen. Tabermannista elämänkerran kirjoittanut toimittaja Juha Numminen kertoo, että tämä oli aika ajoin kovakin pala runoilijalle.

- Kulttuuripiirit väheksyivät johdonmukaisesti hänen tuotantoaan ja tyyliään. Tietenkin Tommy suri sitä, että häntä ei arvostettu. Hän ei saanut palkintoja, vaikka vuosien aikana moni muu runoilija sai paljon pienemmillä ansioilla ja kyvyillä suuriakin palkintoja. Tommya ei palkinnut kukaan muu kuin lukijakunta.

Nummisen mukaan nimenomaan lukijakunnan arvostus antoi Tabermannille energiaa ja voimaa tehdä uusia teoksia kriitikoiden tyrmäyksistä huolimatta. Numminen arvelee, ettei Tabermann olisi myöskään yksinkertaisesti pystynyt lopettamaan kirjoittamista.

- Hän oli kovin luova ja luovuuttahan on äärimmäisen vaikea sammuttaa, kun se on tarpeeksi voimakasta. Ei häntä pidellyt mikään , Numminen hymyilee.

Miehet löysivät Tabermannin Uutisvuodon kautta

Tabermannin lukijakunta säilyi uskollisena runoilijalle vuosi toisensa jälkeen. Nuoret naislukijat ihailivat häntä vielä isoäiteinäkin.

- Kun hän kiersi ympäri Suomea puhumassa erilaisissa tilaisuuksissa, tultiin häneltä usein hakemaan nimikirjoitusta isoäidille tai äidillle, kertoo Numminen.

Viime vuosina myös miehet löysivät Tabermannin. Nummisen mukaan tämä oli Uutisvuoto-ohjelman ansiota.

- Oli aivan loistavaa, että Tommy saatiin ohjelmaan yhdeksäksi vuodeksi. Sillä tavoin hänestä paljastui se alkuperäinen terävä ja tietorikas toimittaja, mikä hän oli perusluonteeltaan. Kun miehet seurasivat Uutisvuotoa, kiinnostuivat he omalla tavallaan tällaisesta erityslaatuisesta henkilöstä.

"Näki kuoleman kuten rakkauden"

Rakkauden ja elämän puolesta puhuneella Tabermannilla todettiin viime syksynä pahanlaatuinen aivokasvain. Nummisen mukaan heidän yhteisissä tapaamisissaan runoilija ei kuitenkaan näyttänyt minkäänlaisia katkeruuden merkkejä.

- Kyllä Tommy varmasti mielessään kapinoi sitä, että tällainen kuolemanvaarallinen tauti iski häneen kuusikymppisenä, jolloin hän koki olevansa vielä luovassa vaiheessa sekä fyysisesti hyvässä kunnossa, Numminen pohtii.

Kuoleman Tabermann näki kuitenkin samalla tavalla valoisana ja iloisena tapahtumana kuin rakkaudenkin, kertoo Numminen.

- Hän näki kuoleman eräänlaisena välivaiheena, jonka jälkeen siirrytään jumalien kutsumana taivaalle pilvien reunalle. Huonommin eläneet ihmiset pistetään kierrätykseen eli sielunvaellukseen, ja heidät otetaan takaisin, kun he ovat kehittyneet paremmiksi ihmisiksi. Tällä tavoin hän torjui kuoleman negatiivisen puolen ja murheen.

Rankka sairaus ei vienyt Tabermannin elämänhalua- ja janoa kärsimyksistä huolimatta.

- Varmasti hän kävi urhean vaimonsa kanssa sairauden aikana sellaisia asioita läpi, joista minä en tiedä, mutta jotenkin mahdotonta ajatella, ettei siinä olisi ollut kapinaakin mukana. Julki hän ei kuitenkaan koskaan antanut muuta kuin valoisaa ja myönteistä asennettaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.