Mainos

Kuluttajavirasto: Parkkimaksuista valittaminen kohtuuttoman vaikeaa

Muutama vuosi sitten espoolaiselle Teemu Haapsaarelle määrättiin kaksi pysäköinninvalvontamaksua oman taloyhtiön parkkipaikalta. Haapsaaren mielestä maksut olivat aiheettomia ja siitä alkoi pitkä selvittely yksityisen parkkiyrityksen kanssa.

– Se oli vaivalloinen ja pitkä prosessi. Vastausta aivan selviin tapauksiin joutui odottamaan todella kauan. Toisessa tapauksessa vei kaksi ja puoli kuukautta ennen kuin yritys myönsi maksut perusteettomiksi.

Valitustensa tueksi Haapsaari kaivoi tietoa netistä ja kahlasi läpi tuomioistuinten päätöksiä pysäköintiriidoista. Laista ei ollut apua, koska lakia yksityisestä pysäköinninvalvonnasta ei ole vielä säädetty.

– Varmin tieto on ihmisten omakohtaisen kokemuksen varassa. Tietoa pitää etsiä foorumeilta sen sijaan, että viranomaismääräykset tai ohjeet kertoisivat, miten toimia.

Reklamointi suurin kipupiste

Kuluttajavirasto tunnistaa Haapsaaren vaikeudet. Lakimies Mika Hakamäki kertoo, että reklamoinnin vaikeus on tällä hetkellä suurin yksityiseen pysäköinninvalvontaan liittyvä ongelma.

Valituksesta saatetaan periä maksua ja usein edellytetään määrämuotoista hakemusta, jota ei epätäydellisenä käsitellä lainkaan. Voi olla, että maksua peritään perintätoimiston kautta samaan aikaan, kun valitusprosessi on vielä kesken.

– Kuluttajat kokevat, ettei heillä ole aitoa mahdollisuutta riitauttaa asiaa. Kuluttajan argumentteja ei välttämättä oteta lainkaan huomioon. Toisinaan toiminta näyttää aika tylyltä.

Hakamäki uskoo, että moni kuluttaja maksaa epäselvänkin maksun pelätessään esimerkiksi maksuhäiriömerkintää. Moni luopuu taistelusta myös riitauttamisen jälkeen, kun huomaa sen liian monimutkaiseksi.

– Kyllä minä tietynlaiseen jääräpäisyyteen kehotan. Jos kuluttaja katsoo, että maksu on perusteeton, niin eihän sitä silloin pidä maksaa. Elinkeinoharjoittajalta pitää saada selkeät perusteet, sillä heillä on velvoite näyttää toteen pysäköinnin virheellisyys, Hakamäki muistuttaa.

Lakiesitystä odotetaan

Myös Suomen pysäköintialan liitto toivoo, että villit käytännöt saataisiin kuriin. Liiton puheenjohtaja, suuren pysköintiyrityksen Q-Park Finlandin toimitusjohtaja Juha Sirelius myöntää, että kaikki, yleensä liittoon kuulumattomat, yritykset eivät noudata alan eettisiä pelisääntöjä.

– Se aiheuttaa varmasti harmaita hiuksia ihmisille, jotka saavat lappuja niitä villisti jakavilta yrityksiltä, Sirelius sanoo.

Hän, kuten Hakamäki ja Haapsaarikin toivovat, että alaa sääntelevä lakiesitys saataisiin eduskuntaan mahdollisimman pian.

– Olen pitkään ihmetellyt, miten asiasta on saatu näin monimutkainen ja sekava, Haapsaari sanoo.

Vaikka Kuluttajaviraston Hakamäki kuulee paljon tarinoita epäonnistuneista valitusprosesseista, on häntä itseään kohdeltu positiivisesti. Hänelle määrättiin työpaikkansa pihassa aiheeton valvontamaksu, jonka hän riitautti, onnistuneesti.

– Riitautus käsiteltiin nopeasti, mutta luulen, että virka-asemani vaikutti asiaan, valitettavasti. En tiedä, miten olisi käynyt, jos olisin ollut tavallinen kuluttaja.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.