Kuluttajavirasto varoittaa vaarallisesta vesijojo-lelusta

Kuluttajaviraston mukaan YO YO Water Ball -lelu voi aiheuttaa lapselle kuristumisvaaran. Vesijojot kannattaa ottaa pois lasten leikeistä ja hävittää, virasto opastaa.

Kuluttajavirasto varoittaa vaarallisista vesijojo-leluista. YO YO Water Ball -lelu voi aiheuttaa lapselle kuristumisvaaran ja onnettomuuksista on raportoitu useissa EU-maissa.

Vesijojot eivät täytä lelujen turvallisuudesta annetun lain vaatimuksia. Lelussa on nesteellä täytetty pallo, johon on kiinnitetty voimakkaasti venyvä tahmainen "naru". Kuristumisvaara aiheutuu, jos ihoon helposti takertuva naru kiertyy lapsen kaulan ympärille.

Virasto on neuvotellut lelujen maahantuojien kanssa, ja isot maahantuojat ovat poistaneet tuotteen vapaaehtoisesti kaupoista jo alkukesästä. Valvontaviranomaisten mukaan jojoa on kuitenkin ollut edelleen myynnissä automaateissa, toreilla ja erilaisten yleisötapahtumien yhteydessä kuten Turun Tall Ship Racessa.
Euroopassa on tähän mennessä ilmoitettu yhdeksästä onnettomuustapauksesta, joista vakavimmassa lapsi on joutunut sairaalahoitoon. Suomessa ei Kuluttajaviraston mukaan onnettomuuksia ole sattunut.

- Vesijojot kannattaa ottaa pois lasten leikeistä ja hävittää, virasto opastaa.

Lelu on kesän aikana poistettu markkinoilta vapaaehtoisesti myös Ranskassa, Saksassa, Espanjassa ja muissa pohjoismaissa. Viranomaiset ovat lisäksi kieltäneet vesijojon myymisen Britanniassa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.