Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni aavistuksen

Kuluttajien luottamus talouteen on heikentynyt tässä kuussa hitusen syyskuun ennätystasolta, mutta on silti pysynyt erittäin vahvana. Mielialoja mittaa Tilastokeskuksen kuukausittain keräämä luottamusindikaattori, jonka lukema huitelee yhä reilusti pitkän aikavälin keskiarvon yläpuolella.

Kuluttajien näkemykset omasta taloudestaan ja säästämismahdollisuuksistaan ovat edelleen valoisat, mutta arviot Suomen talouden näkymistä ja työllisyyskehityksestä hieman heikentyneet.

Selvä enemmistö uskoo silti yhä, että myös koko maan talous kehittyy parempaan suuntaan. Kuluttajat varautuvat kuitenkin inflaation kiihtymiseen ja pitävät lainanottoa kannattavana.

Teollisuudessa luottamus talouteen on Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) keräämän barometrin mukaan pysynyt ennallaan ja on lähellä pitkän ajan keskiarviota.

Sen sijaan palvelualalla luottamus on entistä korkeammalla. Tunnelmia on kohottanut se, että palveluyritysten myynti on viime kuukausina noussut ja kasvun odotetaan jatkuvan myös talven aikana.

Myös joulusesonkiin valmistautuva vähittäiskauppa arvioi näkymiään nyt vielä optimistisemmin kuin syyskuussa. EK:n mukaan kaupan myyntimäärät ovat viime kuukausina olleet nousussa ja joulun lähestyessä myynti yleensä vauhdittuu.

Rakennusala varautuu talveen

Rakennusalan etujärjestö RT kertoi alkuviikosta asuntorakentamisen selvästä vauhdittumisesta. Siitä huolimatta rakennusalan luottamusindikaattori laski lokakuussa hieman. EK:n mukaan alan yritysten tilauskirjat olivat yhä yleisesti normaalia pienemmät ja talven lähestyessä myös arviot henkilöstön tarpeesta ovat vaisuja.

EK:n ja Tilastokeskuksen indikaattorit eivät mittaa tämän hetken tilannetta, vaan odotuksia tulevasta. Yritysjohtajilta kysytään arviota lähikuukausien kehityksestä. Kuluttajat arvioivat, miltä oman ja Suomen talouden tilanne näyttää 12 kuukauden kuluttua.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.