Kuluttajilta valituksia ennätyksellisen paljon

Kuluttajavalituslautakuntaan on tullut valituksia jo viidentenä vuonna peräkkäin edellisvuotista enemmän. Eniten viime vuonna oli tyytymättömyyttä viestintäpalveluihin.

Kuluttajavalituslautakunta sai viime vuonna runsaat 3800 valitusta. Valitusten määrä lisääntyi edellisvuodesta noin 90:llä. Valituksia tuli viidentenä vuonna peräkkäin edellisvuotista enemmän.

Selvästi eniten lisääntyivät valitukset viestintäpalveluista. Valitukset puhelinliittymistä peräti kolminkertaistuivat. Internetpalveluista valituksia tuli 40 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kuluttajavalituslautakunta ratkaisi viime vuonna ennätykselliset 3950 valitusta. Se on sata enemmän kuin uusia valituksia tuli.

Kuluttajavalituslautakunnan puheenjohtaja Pauli Ståhlberg katsoo kuitenkin, että ilman lisävoimavaroja käsittelyaikaa ei saada lyhennettyä.

-Lisää rahaa on luvattu, mutta sitä ei ole saatu.

Lautakuntamenettely on Ståhlbergin mukaan valtiolle tuomioistuimiin toimiin verrattuna erittäin halpa tapa antaa ihmisille oikeusturvaa.

-Tämän vuoksi onkin ristiriitaista, kun vuodesta toiseen tilanteen annetaan puheista huolimatta jatkua.

Lautakunta siirtyy oikeusministeriön hallinnon alalle ensi syksyn aikana. Sen pitäisi ottaa hoitaakseen myös mm. huoneenvuokra-asiat asunto-oikeuksien toiminnan lakattua.

-Määrärahoja tähän ei ole kuitenkaan vielä myönnetty, joten laajentamista ei tehtäne vielä tänä vuonna, Ståhlberg sanoo.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.