Kunnallisverojen keventäjät harvassa – Puumala niistä yksi

Ainoastaan kolme itsenäisenä jatkavaa kuntaa laskee kunnallisveroaan ensi vuonna. Verotustaan keventävät Brändö Ahvenanmaalla, Pelkosenniemi Lapissa ja Puumala Etelä-Savossa.

Noin 2 500 asukkaan Puumalassa verotus on ollut kireä jo pitkään. Kunta oli takavuosina kattamattomien alijäämien vuoksi kriisikuntalistallakin, muistelee kunnanvaltuuston puheenjohtaja Aarno Puttonen.

– Poikkeuksellistahan tämä on, mutta kun veroja pitäisi kerätä tarkoituksenmukaisesti ja näytti, että pärjäämme vähemmällä, niin päätimme laskea, Puttonen perustelee päätöstä.

Puumalan veroprosentti laskee ensi vuonna puoli prosenttiyksikköä. Kunnan uusi veroprosentti on 20,50.

Kunnanjohtaja Matias Hildenin mukaan Puumalan taloudellinen tilanne parani erityisesti valtion verotulojen tasausjärjestelmään tekemän muutoksen ansiosta.

– Ilman sitä emme olisi pystyneet laskemaan veroprosenttia. Ei elämä hirveästi ole helpottunut, mutta saimme kuitenkin rakennettua budjetin ylijäämäiseksi, Hilden sanoo.

Kuntaliitos keventää monien verotusta

Kuntaliiton tänään julkaiseman selvityksen mukaan useampi kuin joka kolmas Suomen kunnista kiristää verotustaan. Verojen kevennyksen ei uskota Puumalassakaan jatkuvan.

– Positiivista, että meillä oli tämä mahdollisuus. Kuntatalous tulee sukeltamaan syvälle, joten on hyvä, että meillä on korotusvaraa tuleville vuosille, kunnanjohtaja Matias Hilden pohtii.

Kunnallisveron tuotto on Puumalassa kunnanjohtajan mukaan melko pieni, noin 150 000 euroa. Veronkevennyksestä syntynyttä vajetta kunta paikkaa korottamalla kiinteistöveroja.

Paineita kunnallisveron keventämiseen Puumalassa oli siksikin, että kunta on Hämeenkosken ja Sievin kanssa korottanut eniten kunnallisveroprosenttiaan 2000-luvulla.

– Toivotaan, että kunnallisveron lasku houkuttelisi uusia asukkaita kuntaan, nyt kun verotuksemme ei enää ole edes maakunnan korkein.

Brändössä,Pelkosenniemellä ja Puumalassa asuvien lisäksi verotus laskee runsaalla 85 000 muulla suomalaisella. Heidän verotaakkansa kevenemistä selittää kuntaliitos.

Katso korkeimmat ja matalimmat tuloveroprosentit vuonna 2013:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.