Kunnat säästävät katuvaloista yhä enemmän

Moni kunta on talousahdingossaan joutunut vähentämään katuvalaistusta. Maan suurimmista kaupungeista noin puolet on lyhentänyt valaistusaikoja.

Säästöjä on saatu jo pidemmän aikaa pitämällä yöaikaan vain joka toista valoa päällä, mutta nyt myös näitä valaistusaikoja on joissain kunnissa lyhennetty. Yhdyskuntatekiinkan päällikkö Kirsi Rontu Kuntaliitosta kertoo, että kyse on kuitenkin pienistä lisäsäästöistä.

- Osa kunnista on tehnyt niin, että kun ennen valaistusta vähennettiin puoleen kello 23, niin nyt joka toinen valo palaa jo kymmenestä alkaen.

Kuntalaisten mielestä katuvalaistus on kuitenkin väärä säästökohde, ja joissain kunnissa valoa on vastustuksen takia jouduttu lisäämään.

- Tiedän ainakin yhden kaupungin, jossa tätä on voimakkaasti vastustettu, ja poliittiset päättäjät ovat sitten tehneet ratkaisun siirtyä takaisin siihen normaaliin aikaan, jolloin palaa joka toinen valo.

Ronnun mukaan katuvalaistuksen vähentäminen ei ole erityinen turvallisuusriski.

- Tietysti kuntalaiselle voi tällaisesta tulla turvattomuuden tunnetta, mutta joka toinen valo siellä joka tapauksessa palaa.

Kunnat päättävät valaistuksestaan itse, mutta poliisi voi kuitenkin ottaa siihen kantaa kunnallisessa turvallisuussuunnittelussa. Katuvalaistuksen säästöistä kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.