Kunnissa riittää töitä nuorille entiseen tapaan

Suurimmat suomalaiskaupungit tarjoavat kesätöitä nuorille suunnilleen saman verran kuin viime kesänäkin, ilmenee STT:n tekemästä selvityksestä. Viime vuoden tapaan työpaikkoja laittavat hakuun esimerkiksi Helsinki, Tampere ja Jyväskylä.

Muutama kaupunki tarjoaa myös kesätyöporkkanoita yrityksille. Oulussa on jo muutaman vuoden ajan ollut käytössä nuorten kesätyöseteli, jonka avulla 15-17-vuotiaat voivat hakea töitä paikallisesta yrityksestä, yhdistyksestä, järjestöstä tai säätiöstä.

Kesäsetelityö kestää kaksi viikkoa ja setelin arvo on 280 euroa. Viime kesänä 2640 nuorta löysi työpaikan itselleen kesätyösetelin avulla, ja kaupungilta arvioidaan, että tänä vuonna seteliä käyttää noin 3000 nuorta.

Vaasassa puolestaan yhteensä 50 nuorta saa 400 euron arvoisen duunisetelin. Viime kesänä setelit arvottiin, mutta tänä kesänä ne jaetaan nopeimmille.

Turun kaupungilta muistutetaan, että nuorten kannattaa olla itse aktiivisia ja kysellä töitä yrityksiltä, sillä suuri osa kesätyöpaikoista ei tule mihinkään julkiseen hakuun.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.