Kunta-alan järjestöjen johtajat: Superille on kynäkin valmiina

Kunta-alalla on tarkoitus allekirjoittaa tänään kilpailukykysopimus.

Yhteisymmärrys sopimuksen vaikutuksista kuntatalouteen löydettiin perjantaina.

Huomenta Suomessa vierailleet Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön puheenjohtaja Olli Luukkainen ja kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen ovat menossa kynineen allekirjoitustilaisuuteen.

– Meidän osalta tilanne on selvä.  olen järjestöni puolesta menossa allekirjoittamaan sopimuksen ja kyllä se sitten selviää, ovatko kaikki paikalla, Luukkainen sanoo.

– Kuntatyönantaja odottaa, että kaikki järjestöt tulevat tänään allekirjoittamaan alan viisi virkaehtosompimusta, Kertoo Jalonen.

Kunta-alalla on väännetty kättä sopimukseen mukaan lähtemisestä kalkkiviivoille ja ylikin. Edelleen riittää jännitettävää, ennen kaikkea siitä, lähteekö Lähi- ja perushoitajien liitto SuPer mukaan sopimukseen.

– Pöytä on katettu ja kynä on valmiina myös Superille. Tervetuloa vaan, sanoo Markku Jalonen.

– Mukaanlähtö on Superin oma asia, sanoo puolestaan Olli Luukkainen.

Luukkainen nosti loppuviikon neuvotteluissa esiin pimentoon jääneen kohdan neuvotteluissa.

– Siellä on sairausvakuutusmaksuihin liittyviä ratkaisuja, joissa siirretään työnantajamaksuja työntekijäpuolelle. Sairauspäivärahan osalta se käyttäytyy veroteknisesti niin, että se on verovähennyskelpoinen. Tämä oli jäänyt sitten jollain tavalla katveeseen niissä neuvotteluissa. Tämän vaikutus kuntaveroa alentavana tekijänä on satojen miljoonien paukku. Jos se olisi jäänyt kuntien kontolle, se olisi tarkoittanut hurjia leikkauksia kuntatalouteen ja työpaikkojen menetyksiä.

Sekä Luukkainen että Jalonen pitävät sopimuksen aikaansaamista hyvin tärkeänä.

Jalonen muistuttaa, että ilman kilpailukykysopimusta edessä saattaisi olla hyvin kustannusaltis liittokierros. Luukkainen puolestaan korostaa, että asiaan liittyy paljon perustason poliittisia päätöksiä esimerkiksi hoitotyöhön liittyen. Hänen mukaansa ei ole kuntatyöntekijöiden vika, jos menot ovat tuloja suuremmat.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.