Kuntaliitto ryhtyy kitkemään työpaikkakiusaamista

Kuntaliitto on ilmoittanut aloittavansa työilmapiirinsä kehittämisen.

Viime aikoina julkisuuteen ovat nousseet liitossa tapahtuneet kiusaamistapaukset. Kiusaamista ei liiton johdon mukaan siedetä ja kaikki ilmi tulleet tapaukset selvitetään.

Kuntaliiton intraan on avattu hiljattain palautekanava, johon on tullut reilut 60 viestiä. Niistä reilusti yli puolet on negatiivisia. Työilmapiiriongelmat kulminoituvat palautteen perusteella esimiehen ja alaisen tulehtuneisiin väleihin.

– Kaikkien johtajaksi nousevien asiantuntijoiden esimiestaitoja ei ehkä ole testattu. Muodollisesti pätevä voidaan valita virkaan, vaikka johtajaominaisuudet puuttuisivat, pohtii Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Rakel Hiltunen.

Hiltuselle työntekijät ovat kirjoittaneet kehnosta johtamisesta ja kiusaamisesta. Viestien sävy on ollut negatiivinen tai pelokas.

– Ne ovat aitoja huolia. Töihin ei ole ollut hyvä mennä, Hiltunen kertoo.

Kuntaliitto aikoo kiinnittää vastaisuudessa entistä enemmän huomiota työpaikkakiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja kitkemiseen.

Työilmapiirin uskotaan paranevan etenkin esimieskoulutusta ja avointa keskustelua lisäämällä.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.