Kuntapäättäjät: Kuntapalvelujen sääntelystä voi tinkiä

Kuntapäättäjät ovat valmiita tinkimään palvelujen säätelystä, esimerkiksi hoitoon pääsyn aikarajoista. Asia liittyy hallituksen rakennepakettiin, jota pohditaan jälleen tänään.

- Sääntely on lähtenyt tarpeesta, mutta näen että se on myös ruokkinut itse itseään. Se mikä on ollut kuntien tarkoitus, on ollut tuottaa hyviä, laadukkaita palveluita. Tämä on johtanut sellaisiin vaikutuksiin, mihin me emme ole kuitenkaan pyrkineet. Kyllä minä luulen, että meillä on aidosti varaa vähän katsoa tätä joustoa ja luulen, että saamme tämän viikon aikana aidosti hyviä päätöksiä aikaa hallituksessa, joka tukee tätä, että kunnilla olisi enemmän joustoa järjestää näitä palveluita, toteaa RKP:n kansanedustaja Mikaela Nylander ja Porvoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.

Nylander uskoo, että kunnat pystyvät järkevämmällä tavalla tuottamaan nykyisiä palveluita. Samoilla linjoilla on Kokoomuksen kansanedustaja ja Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtajaTapani Mäkinen.

– Kyllä tässä pitää julkista terveydenhuoltoa paljon kehittää, mutta nimenomaan siitä näkökulmasta, että parannetaan laadullisesti. Ehkä ainakin kaupunkialueella terveysasemia suurennetaan, vahvistaa Kokoomuksen kansanedustaja Tapani Mäkinen. 

– Olen vakuuttunut, että löydämme kunnille sellaisia kehityskohtia, missä voi säästää, Nylander tiivistää Huomenta Suomen lähetyksessä.

Hallituksen rakenneuudistusten pakettia puidaan tänään eri kokoonpanoilla. Rakenneuudistuksilla hallitus yrittää tasapainottaa julkista taloutta. Vuoteen 2017 mennessä menojen pitäisi pienentyä tai tulojen kasvaa yhteensä 9 miljardia euroa.

Julkiseen talouteen kuuluu oleellisesti myös kuntien palvelut. Nylander uskoo, että kokonaisuudet pysyvät entisellään, mutta muutoksia tulee silti. 

– Muutoksia tulee varmaan tapahtumaan järjestelmien sisällä. Esimerkiksi jos olet saanut tietyn määrän jotain palvelua, niin jatkossa ehkä saat sitä hieman vähemmän. En usko, että hammashoito vietäisiin kokonaan pois tietyltä ryhmältä. Tämä on siis yksi esimerkki, Nylander sanoo.

– Itse uskon yksikanavaiseen maksumalliin, jossa ihminen voi itse valita minkä terveyspalvelun ottaa. Eli saa tietyn euromäärän mukaansa ja sillä hakeutuu sitten hoitoon, on se sitten yksityinen tai julkinen. Silloin se kannustaa myös julkista puolta olemaan tehokkaampi ja parempi, Tapani Mäkinen kuvailee.

Esimerkiksi tehokkuutta voidaan kasvattaa yksiköitä kasvattamalla, uskoo Nylander

– Prosessi on hirveän vaikea avata kuntalaisille. Se keskustelu on se hankalin, kyllä päättäjillä on selkeänä ajatuksena se, että rahat on yksinkertaisesti loppu, jolloin yksiköiden kokoa on pakko kasvattaa.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.