Kuntatyönantajat irtisanoi Tehy-sopimuksen

Kuntatyönantajat on irtisanonut sosiaali- ja terveydenhoitoalan Tehyn virka- ja työehtosopimuksen. Sopimus päättyy 75 000 tehyläiseltä vuodenvaihteessa.

Sopimus olisi ollut joka tapauksessa katkolla vuodenvaihteessa.

Tehyn mukaan irtisanomisen taustalla ovat pelkät sopimustekniset syyt. Puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesolan mukaan Tehy olisi hyväksynyt raamiratkaisun.

Tehy pitää ensi viikolla ylimääräisen valtuuston kokouksen, jossa arvioidaan uudelleen kantaa raamiratkaisuun.

Tehyn ja Kuntatyönantajien välejä on hiertänyt jo pitkään se, että Tehy jättäytyi vuonna 2007 yhteisestä neuvottelupöydästä. Järjestö haluaisi sopia itsenäisesti jäsentensä asioista kuten Lääkäriliitto ja Opetusalan Ammattijärjestö.

– Tehy on koko ajan ilmoittanut lisäksi olevansa myös valmis uudistamaan kunta-alan neuvottelujärjestelmää, tiedotteessa todetaan.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.