Kuntavaalien jälkeen on loikittu ahkerasti

Yleisin syy valtuustoryhmän vaihtoon pian vaalien jälkeen on tyytymättömyys luottamuspaikkojen jakoon. Helsingin Sanomien mukaan ainakin 15 valtuutettua on loikannut viime kuntavaalien jälkeen..

Loikkauksia voi olla enemmänkin, koska varsinkin suurissa puolueissa loikkaukset eivät kantaudu heti puoluetoimistojen tietoon.

Paikallisesti siirtymät voivat olla merkittäviä, sillä ne voivat muuttaa puolueiden marssijärjestystä ja aiheuttaa närää niin puolueiden sisällä kuin äänestäjissä.

Tampereen yliopiston politiikan tutkijan, dosentti Sami Borgin mielestä kyse on äänestäjien pettämisestä. Hänen mukaansa valtuustokausi pitäisi istua siinä puolueessa, jossa on tullut valituksi.

Kunnallista demokratiaa Åbo Akademissa tutkivan Sari Pikkalan mielestä voi kuitenkin myös kysyä, onko oikein, että esimerkiksi vaalien ääniharava ei saakaan painavaa luottamuspaikkaa. Kysymyksiä aiheuttavat myös tilanteet, joissa puolueet liittoutuvat vaalien jälkeen ja jakavat paikat keskenään niin, että loput puolueet jäävät syrjään.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.