Kuntien terveysmenot rajussa kasvussa

Kuntien terveysmenojen huomattavasta kasvusta huolimatta kansalaisten toiveissa korostuu toimiva terveydenhuolto.

Kuntien terveysmenot kasvavat vauhdilla. Kuntaliiton tilastojen mukaan rahaa kului vuonna 2005 jopa 50 prosenttia enemmän kuin 1997. Erikoissairaanhoitoon kului kunnilta yli 4,5 miljardia euroa vuonna 2005, kun vuonna 1997 menot olivat kolme miljardia euroa.

Terveyskeskusten menot olivat kolme miljardia euroa vuonna 2005. Vuonna 1997 menot olivat kaksi miljardia.

Helsingin Sanomissa pohditaan, että lisääntynyt rahanmeno ei ilmeisesti ole riittänyt laadun takeeksi, sillä valtaosa kansalaisista toivoo vaalien alla etenkin toimivaa terveydenhuoltoa. Seuraavaksi aiotaan kohentaa varsinkin terveyskeskusten toimintaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.