Kuntouttavaa työtoimintaa pitkäaikaistyöttömille

Pitkään työttömänä olleet voivat jatkossa päästä mukaan ns. kuntouttavaan työtoimintaan. Tänä vuonna toimintaa kyetään järjestämään vain muutamalle tuhannelle pitkäaikaistyöttömälle, mutta ensi vuonna osallistujia arvioidaan kertyvän noin 20 000.

Uusi laki kuntouttavasta työtoiminnasta velvoittaa kunnat ja työvoimatoimistot laatimaan aktivointisuunnitelman pitkään työttömänä olleille. Työhallinnon toimien ja sosiaali- ja terveyspalvelujen lisäksi kunnille tulee velvoite järjestää kuntouttavaa työtoimintaa, jonka käytännön toteuttamisesta päättää kunta.

Useat kunnat ovat jo sopineet, että ainakin osan työtoiminnasta järjestää jokin yhdistys tai säätiö. Kuntouttavaan työtoimintaan ohjataan vasta, jos asiakasta ei ole voitu auttaa tavanomaisilla työvoimapoliittisilla toimilla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.