Kuolemaan johtaneet nokkakolarit vähentyneet

Kuolemaan johtaneita nokkakolareita sattui alkuvuonna aiempaa vähemmän, kertoo Liikennevakuutuskeskus.

Vakavien nokkakolarien määrä lähes puolittui viime vuodesta. Kohtaamisonnettomuuksia sattui tammi-maaliskuussa 21.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat alkuvuonna 34 kuolonkolaria. Niistä suurimman osan aiheutti henkilöauton kuljettaja. Raskaat ajoneuvot katsottiin aiheuttajiksi vain kahdessa onnettomuudessa, mutta ne olivat vastapuolena selvästi useammassa kolarissa.

Alkuvuonna onnettomuuksiin vaikutti tyypillisesti talvikeli. Iäkkäiden kuljettajien kolarien syynä näkyvät etenkin sairauskohtaukset.

– Räikeimmissä tapauksissa puutteellinen ajokyky olisi ollut helposti todettavissa lääkärintarkastuksessa tai tien päällä tehtävässä valvonnassa, sanoo onnettomuustutkinnan johtaja Pekka Sulander Liikennevakuutuskeskuksesta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.